Teatteri avoin tie

SOTA KOSKETTAA

Sodan kosketus 29.–30.9.2017 Mikkelin I Sotakirjatapahtuma ja samalla Suomen ensimmäinen, keräsi mukavasti väkeä Päämajakoululle. Tapahtuman aloitti Tuntematon sotilas – monologin otteilla näyttelijä Janne Kyyhkynen. Kasvot veren punaamana Antti Rokka haasteli kuulijoille. Varsin dramaattinen alku siis. Seuraavaksi tutustuimme Kiellettyihin kirjohin ja niiden parissa olisi vierähtänyt koko ilta. Nyt saimme rautaisannoksen ja 2000-luvun ihmisen on vaikea tajuta, miksi joku kirja on sensuroitu? Esim. Ryhmy ja Romppaisella oli kissa nimeltä Molotohvi, sensuuri muutti sen Mörökölliksi. Myös laulunsanoja sensuroitiin. Läsnä oli henkilöitä, jotka kertoivat kokemuksiaan sensuroiduista koulukirjoista. Kirjastot tyhjenivät kirjoista ja ne tuhottiin. Onneksi joitakin yksittäisiä kappaleita on iloksemme säilynyt tuleville lukeville sukupolville. Kielletyt kirjat kertoo lisää sensuurin runtelemista kirjoista.

Vuorossa oli fakta ja fiktio sotaromaanissa. Omista kirjoistaan kertoi Esa Sirén. Missä kulkee fiktion raja, kun kyseessä on esim. Lauri Törni ja hänen sotaretkensä Kangaksella? Hän on tarkistanut ja taas tarkistanut asioita, tapahtumia ja kuvia on katselussa ollut satoja. Eli faktat ovat varmasti kohdillaan. Kirjojensa nimet ovat myyviä, mutta minusta vastenmielisiä. JP Koskisen kanssa keskustellessani faktan ja fiktion rajasta, JP totesi sen olevan kovin hämärä. Asia riippuu kirjailijasta itsestään ja hänen aiheesta tietämyksensä. Ei riitä, että kertoo vaikkapa paikallislehdessä ”isäni kaatui Maaselän taisteluissa heinäkuussa 1994”. Ei mene läpi! Seuraavan päivän lehdestä et löytänyt asian korjausta, tahi juttua lauantain tapahtumista Päämajakoululla.
Itse olen käsitellyt monologissa Syyttömänä tuomittu, eversti Armas Kempin ajatuksin 18.–20.6.1944 tapahtumista. Kemppi ei pitänyt päiväkirjaa ja siksi tieto oli hankittava muualta sekä myös esityksen kuvat Viipurista. Faktat pitää olla kunnossa ja kohdallaan. Kempin ajatukset ovat kirjailijan mielikuvituksen tuotetta pitkälti. Nyt tappelen seuraavan monologini kanssa ja Väinö Tannerin ajatuksista. Onneksi hän kirjoitti päiväkirjoja ja hänestä on elämänkertoja kirjoitettu. Silti pitää lukea muutakin talvi– ja jatkosodan politiikkaa käsittelevää kirjallisuutta sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Voisi sanoa, olen kurkkua myöten suossa! Miten nousen täältä?

Kumpanakin päivänä juonnot hoiti asiallisesti ja asiantuntevasti rokkiäijä Jone Nikula. Mies tiesi mistä puhui ja esitti pitkiä, joskin hyviä kysymyksiä kirjantekijöille.

Lauantaina käsittelyssä olivat: Historiallinen romaani sodan muistina. Laila Hirvisaaren ja Sirpa Kähkösen teokset saivat suurimman huomion ja asiallista keskustelua osakseen. Isoimmat naurut ja hyvän keskustelun sai aikaan Korsujen seksuaalikerronta. Sari Näre on kirjoittanut asiasta teoksen. Mistä korsuissa sitten ”vapaalla” puhuttiin? Naisista, vaimoista ja lapsista, lotista ja huonoista naisista (mitä sitten lienevätkään). Teksti oli välillä roisia, mutta Näre pyysi heti alkuun anteeksi raakaa kielenkäyttöään. Pääasiassa saimme varsin kattavan katsauksen korsuelämään ja puheisiin sekä kirjoituksiin. Välillä lounastettiinkin, että jaksettaisiin loppuun saakka. JP Koskinen, monipuolinen kirjailija ja aiheena Pieni ihminen suurten muutosten pyörteissä. 45 min. esitelmä alkoi n. 1000-luvulta ja päättyi tähän aikaan. Sota on muuttunut paljolti aseiden kehittymisen vuoksi. Jälki on kuitenkin aina sama. Siviilit kärsivät ja kuninkaat, prinssit, diktaattorit, presidentit valloittavat maita ja kylvävät kuolemaa. Ensimmäisen kivikirveen keksimisen jälkeen tuli tappaminen tai oikeastaan, se alkoi kivenmurikasta jo… Ihminen on aina osannut tappaa. Tappamiseen kun ei tarvita kirjoitustaitoa saati lukemisentaitoa saati sen ymmärtämistä. Hyvä, jos jonkun sanan suustaan saa. Surullista!
Ari Wirta